Hanki rahaa kalastukseen myymällä kultaesineesi
Parhaat kalastusmatkat suuntautuvat usein lappiin ja paitsi kalastusta, monet kokeilevat myös kullanhuundontaa samalla reissulla. Kun ensin on nosteltu lohta Tenosta tai pyydetty muikkua Kittilässä on mukava siirtyä erämään rauhaan pariksi päiväksi ja kaivaa vaskooli esiin. Kullanhuuhdonnassa hermo lepää samalla tavalla kuin kalastaessa (olettaen, että hyttyskausi ei ole päällä) ja tuntuu kuin maailmassa olisi kaikki kohdallaan. Se löytyykö kultaa ei ole oleellista, vaan jutun idea on se rauha. Toisinaan kuitenkin onni on myötä ja vaskoolin pohjalle jää hippunen. Tätä ei kuitenkaan kannata välttämättä myydä vaikka kullanhinta onkin tällä hetkellä korkealla, vaan itse olen jättänyt nuo aarteet aivan suosiolla omaksi ja jälkipolvien iloksi.